Käyttöohjeet

Talsan Tonttu

Lisää Tontusta

Talon mies

Paperitaiteilija Tuula

Lähetä terveiset

Talsan Tontun joulukalenteri 2009

Tontun puuropata 

 

Tonttu päivitti tätä sivua viimeksi 12.11.2010

24. joulukuuta, 2009 

Tuula Hiekkanen, Teille on syntynyt Vapahtaja

Tuula Hiekkanen: Teille on syntynyt Vapahtaja 

Kristus syntyy, kiittäkäämme.

Tonttu ja Paperitaitelija toivottavat kaikille Siunattua Joulun aikaa. Tonttu palaa huomenissa kommentoimaan joulujuhlan kulkua.

Joulurauha 25.-26.joulukuuta, 2009

Tontulla on joulurauha. Massu on pullollaan hyvästä jouluruuasta ja mieli kiitollinen ja tyytyväinen. Tonttu tulee siihen tulokseen, että kyllä laatikot ja rosolli kuuluvat jouluun. Lieneekö se tullut vanhaksi, kun perinteiset herkut maistuvat entistäkin paremmilta.

Tonttu on autuaasti unohtanut tietokoneensa ja lukijansa. Tapanin kääntyessä iltaan Tontun päähän pätkähtää, että raportointi on unhoittunut jouluyöhön.

Talon mies saa pukilta suomipoppia, jossa ikuisesti haeskellaan Marja-Leenaa. Tytön musa on vähän tuoreemmilta vuosilta. Poika ei saa kyllikseen pikkuriikkisten miniatyyrisotureiden maalaamisesta. Kaikki ovat saaneet lämmittäviä lahjoja: sukkia ja kalsareita.  Koira jäystää possunkorvaa. Vallitsee suloinen joulurauha. Tonttu istuu nojatuoliin ja avaa viikkokausia sitten kesken jääneen kirjan. Kaikki on täytetty.

On se pukki Tonttuakin muistanut. Hämäriä kävelyretkiä varten Tonttu on saanut uuden ja tehokkaan otsalampun. Muuan Tontun lukija on lähettänyt oikein kuriiripostilla karpalonpunaisen jouluessun. Talon mies ei ole unohtanut Tontun pullanpaistoa vaan on hankkinut Tontun pikku kätösiä suojaamaan valmiiksi noen väriset erikoissuuret patakintaat. Pullasuti odottaa ensi joulua, Tonttu tuumii. Eiköhän siinä jokunen karva siihen saakka pysy.

Yksi lahja Tontulle on vielä tulollaan. Kesään asti venyy, tuumaa onnellinen Tonttumamma.

Nukkeperheeseen on liittynyt reipas vaalea nuorimies. Tyttö mielikuvituksekkaassa päässä syntyy oitis tunteisiin vetoava tarina bostonilaisen nuorukaisen traagisesta menneisyydestä. Tonttua naurattaa. Mikäs sen mukavampaa kuin olla leikkivä lapsi. Ilta, jos toinenkin on Tontulta vierähtänyt melkein alastonna taloon tulleen nuorukaisen vaatettamisessa. Tyttö on tyytyväinen. Salakammiossakin vallitsee joulurauha.

Tonttu vetäytyy ansaitulle lomalleen. Tapansa mukaan, se jättää kalenterin luukut avoimiksi Nuutin päivään saakka ja toivottaa kaikille ystävilleen hyvää ja turvallista uutta vuotta 2010. Jos aihettaa ilmaantuu, Tonttu palaa eetteriin kevään korvalla.

ps. Tontun puuropata kiehuu 31.12. saakka. Tonttu toivoo, että alennusmyynteihin suuntaavat lukijat jaksaisivat vielä raottaa auttavaa kättä. Puuropadan viime vuoden keräyspotti on jo ylittynyt ja puuropata on tapanin iltana sadan eniten rahaa keränneen yhteisön joukossa.

Lähetä Tontulle viesti (2)

Kyllikki kirjoitti 24.12.2009 23:50

Kiitos matkasta jouluun. Arjen ohikiitävistä helmistä. Läsnäolon taito arjen pienissä ja suurissa asioissa on ollut ilo kokea matkalla kanssasi. Jouluaaton muuttuessa tähtikirkkaaksi yöksi tovotan joulun suurimman lahjan siunausta Talsan Tontulle, Talon miehelle, Tytölle ja Pojalle, sekä aivan ihanien taideteosten tekijälle Tuulalle.

Marjaana kirjoitti 27.12.2009 23:04

Kiitokset Tontulle ja Paperitaiteilija Tuulalle myös täältä Kanervatieltä! Osaisimmepa Teidän laillanne laittaa lahjamme kiertoon ja ilahduttaa lähipiiriämme kuka milläkin tavoin.

Sivun alkuun

Talsan Tontun joulukalenteri 2009

Aikaisemmat luukut 29.11.| 30.11.| 1.| 2.| 3.| 4.| 5.| 6.| 7.| 8.| 9.| 10.| 11.| 12.| 13.|| 14.| 15.| 16.| 17.| 18.| 19.| 20.| 21.| 22.| 23.|


Copyright © 2009 Anna Maija Stubb, Tuula Hiekkanen ja Päivi Lehikoinen. Kaikki oikeudet pidätetään. Tekstin ja kuvien osittainenkin kopiointi on kielletty Suomen tekijänoikeuslain nojalla.