Etusivu  | Uunit  | Kuvanveisto  Veistokset  | Taidekoti  | Ajankohtaista  | Ota yhteyttä  | Yhteistyössä

 

Taidekoti

Albumi 2005-2007

Albumi 2008-2013

Talsan Tonttu

Lähetä Tonttuviesti

Lammasalbumi

Villan värjäys

 

Anna Maija Stubb Web Desing Desing

 

 

Tontun taustaa

Tonttu on vanha, vanha. Talsan Tonttu lienee asettunut sijoilleen jo satoja vuosia sitten. Tontusta kerrotaan 1550-luvulla Mikael Agricolan muinaisten suomalaisjumalien luettelossa: ”Tonttu huoneen menon hillitsi, kun piru monia villitsi”.

Tonttu-sanan alkuperä on tontti, paikka, joka erottuu ihmisen kulttuurin alueeksi tonttia ympäröivästä, ihmisen käskemättömissä olevasta luonnosta. Tonttu on paikan henki ja se luo pelisäännöt, kuinka tontilla eletään. Tontun perimmäinen tarkoitus on olla kohtuuden ylläpitäjä.

Nykyaikaisesti sanottuna Tontun olemassaolo merkitsee huolehtivaa, välittävää, ekologista elämänasennetta. Vaikka Tonttu joskus käyttääkin toimissaan ronskeja otteita, tarkoitus on aina toimia tontin ja ympäristön parhaaksi.

Tonttu tulee joskus sanoneeksi melko suorasukaisia ja väliin vinojakin kommentteja omista ja perhekuntansa touhuista. Tonttu vakuuttaa, että sen sattumukset on kirjattu luettavaksi perheväen sopuisassa yhteisymmärryksessä.

Alun perin Talsan Tontun virka syntyi jouluajan lappukalenterin mukana. Kun lapset olivat pieniä, Tonttu ompeli lappukalenterin, jonka se edelleen kaivaa kätköistään keittiön seinälle juuri ennen ensimmäistä adventtia. Vuosien varsilla Tonttu on joka vuosi kirjoittanut 24 hyviin tekoihin kannustavaa runolappusta, joissa se arvoituksellisin sanakääntein on viimein paljastanut päivän yllätyksen kätköpaikan. Näin ollen vuosien varsilla Tonttu on tullut rustanneeksi yli 500 runoa ja muutama tuhat yllätystäkin on piilotettu.

Tontin vartioinnin ohella Tonttu sukkuloi myös koulumaailmassa ja tekee tarpeen mukaan sivuloikkia yliopiston suuntaan. Maailma on avara.

Talsan Tonttu toivoo lukijoilleen mielenkiintoisia hetkiä tarinoidensa pariss

Palaa taidekalenteriin 2009

Talsan Tontun tarinoihin

Lähteet: Etymologian sanakirja ja Ojanen, Kohtuudesta ja kohtuuttomuudesta
 Copyright © Anna Maija Stubb Web Desing 2009 www.stubb.fi
Web Design Anna Maija Stubb Web Desing © 2009
Copyright © 2009 Anna Maija Stubb. Kaikki oikeudet pidätetään. Tekstin ja kuvien osittainenkin kopiointi on kielletty Suomen tekijänoikeuslain nojalla.